Nimi: Liisa Lounila
Syntymäaika: 1976
Asuinpaikka: Helsinki
Ammatti: kuvataiteilija
Opiskelijana Espoon kuviksessa: Karakallio, noin 1981-1996
Kerro itsestäsi.
Olen 43-vuotias kuvataiteilija, joka asuu matemaatikkomiehen, teinipojan ja kilpikonnan kanssa pikkuhiljaa viidakoksi muuttuvassa asunnossa Helsingissä. Teen pääasiassa video-, valokuva- ja esineteoksia.
Olin yllättynyt ja myös iloinen siitä, että löysin nimesi vuosikertomuksista. Olin jo teininä todella kiinnostunut sinun töistäsi. Taiteesi puhuttelee yhä edelleen, mutta erityisesti nuorempana sinun videoteoksesi tuntuivat mystisiltä ja hypnoottisilta. Mistä saat ideoita omiin teoksiisi?
Teosten aiheet tulevat itsestään vastaan. Välillä eteen tulee asioita ja ilmiöitä, jotka vaan ovat liian kutkuttavia jätettäviksi olemaan sellaisenaan. Teokset voivat saada alkunsa melkein mistä tahansa: käydyistä keskusteluista, roskista, erikoisesta tunnelmasta, yllättävästä näkymästä tai jostakin, joka yllättäen vaikuttaakin ihan muulta kuin siitä saatu ensivaikutelma. Välillä taas jokin tekniikka on niin kiinnostava, että sitä on vaan ihan pakko päästä kokeilemaan.
Olet asunut useampaan otteeseen New Yorkissa, miten olet päätynyt sinne?
Olen alunperin viettänyt paljon aikaa turistina kaupungissa 90-luvulta alkaen. Silloin sain asua siellä sukulaisteni luona. Jossakin vaiheessa lyhyemmät matkat eivät vaan riittäneet, joten oli pakko päästä asumaan paikan päällä pidemmäksi aikaa. Aloitin järjestelee erilaisia taiteilijaresidenssivirityksiä, sillä normaali väliaikainen muutto Yhdysvaltoihin viisumipainajaisineen on käytännössä mahdotonta ilman paikallista työnantajaa. Suurimmat syyt New Yorkiin hakeutumisessa uudestaan ja uudestaan on kaupungin tarjoama loputon virikkeiden määrä, nopea rytmi ja dynaamisuus, suomalaiselle eksoottinen intensiivisyys ja tunne siitä, että kaikki on mahdollista kunhan vain ottaa asioista selvää. Normaali elämä siellä vaatii käsittämätöntä sumplimista ja “rottailua” epämukavuusalueilla ihan eri tavalla kuin Suomessa. Se on jatkuvaa mystiseltä vaikuttavaa palapeliä, jonka osien on pakko mennä paikoilleen tavalla tai toisella. Koska kaikki on koko ajan liikkeessä, valintoja on jatkuvasti tehtävä nopeasti usein yllättävillä seurauksilla. Tällainen vuorottelu, missä käyn New Yorkissa lataamassa akut yliteholle tarpeen vaatiessa ja palaan sitten taas Suomeen niitä purkamaan on toiminut loistavasti, sillä työskentelen yksin ja teokseni ovat useimmiten todella hitaita toteuttaa.
Työskentelet valokuvan, liikkuvan kuvan ja kuvanveiston parissa. Miten valitset ilmaisutapasi?
Kuvaan paljon varastoon luonnosmielessä sekä valokuvia että liikkuvaa kuvaa. Kun kuvattua raakamateriaalia käy myöhemmin läpi, näkee yleensä selkeästi mikä formaatti tietylle idealle toimii omasta mielestään parhaiten. En suunnittele teoksia ennalta tietynlaisiksi, vaan luotan siihen että idea ja toteutustapa kohtaavat toisensa, kun niille antaa tilaa ja aikaa.
Jos saisit mahdollisuuden kutsua kolme idoliasi mukaasi keikalle, kenet ottaisit mukaan?
En varmaankaan ottaisi ketään idoliani mukaan, sillä haluaisin seurata niitä salaa sivusta
Voisitko kertoa, millaisista asioista olit kiinnostunut nuorempana?
Minua on kiinnostanut ihmisten jälkeensä jättämät jäljet, huomatuksi tulemisen tarve, ja kaikenlainen mystiikka eri muodoissaan.
Millaisia muistoja sinulla on Espoon kuvataidekoulusta?
Vaikka minkälaisia! Lasten ryhmien hektinen kaaos ja ”Takuumiehet” Elisabetin (Lähteenmäki) lukemana, suuruudenhullut askarteluvisiot pahvin, mattoveitsen ja niittien kanssa, pimiöön liittyvä taikuuden tunne, ystävät ja yhdessä tekeminen, ja se että aina loppui aika kesken. Sitä varten meille piti perustaa vuosikurssi x, kun emme suostuneet lopettamaan.
Millainen on ollut opintopolkusi Espoon kuvataidekoulun aikana sekä sen jälkeen?
Olin aina samassa Elisabet Lähteenmäen perusopetusryhmässä yhtä työpajavuotta lukuunottamatta. Itselleni oli tärkeintä, että sai tehdä oikeastaan mitä halusi sen mukaan mikä sen hetkinen innostuksen kohde oli, ja aina oli jotakin uutta. Tästä syystä työpajakin jäi vain yhteen vuoteen, koska siellä tietysti keskityttiin vain yhteen osa-alueeseen. Kuvataidekoulun jälkeen (ja osittain aikana) jatkoin Helsingin kuvataidelukioon ja sieltä Kuvataideakatemiaan.
Mitä mieltä olet taiteen suunnasta tänä päivänä?
Taidetta tehdään niin paljon ja niin monista eri lähtökohdista, ettei sille voi oikein määrittää minkäänlaista suuntaa.
Oletko koskaan unelmoinut jostakin toisesta ammatista?
En. Ei oikein ole koskaan ollut aikaa syventyä muuhun, kun kaikki uudet mielenkiinnon kohteet väkisinkin muuntuvat aina osiksi jotain uutta projektia.
Onko Espoon kuvataidekoululla ollut vaikutusta sinun päätökseesi tulla taiteilijaksi?
Varmasti, en kyllä ole ajatellut taiteilijaa ammattina koskaan, taiteilija on sellainen joka tekee taidetta.
Millaisen neuvon antaisit nuorille taideopiskelijoille?
Kannattaa tehdä sellaisia töitä, joiden aiheesta itse nauttii, ja joita pitää mielenkiintoisina.
